Etusivu
Uutiset
Kasvatus
Muuta
Jalostusorit
Siitostammat
Kilpahevoset
Nuoriso
Laukkajaos
Galloper
Trick on englantilaisia täysiverisiä kasvattava ja kilpailuttava laukkatila. Tila sijaitsee Kentuckyn Lexingtonissa, ja siihen kuuluu nurmipohjainen harjoitusrata, kolme tallia ja laitumet, sekä päärakennus että työntekijöiden asuntoja. Kolme tallia ovat oritalli, tammatalli, ja kilpahevos- ja nuorisotalli. Oritallissa on tilaa kahdellekymmenelle hevoselle, tammatallissa kolmellekymmenelle, ja kilpahevos- ja nuorisotallista karsinoita löytyy yhteensä 50 kappaletta. Trick on siis melko suuri tila, mutta kaikki karsinat tuskin tulevat olemaan käytössä samaan aikaan.
Trickin toimintaan kuuluu lähinnä kasvatus, mutta satunnaisesti myös kilpailujen järjestäminen. Kasvatuksessa käytämme sellaisia hevosia, jotka ovat todistaneet kykynsä laukkaradoilla, ja toivomme myös että kasvatin omistaja kilpailuttaisi hevosta. Trickin tavoite on myös luoda uusia sukulinjoja tuomalla tilalle muualta lupaavia, evm-sukuisia laukkahevosia. Kasvatuksesta voi lukea lisää täältä.
Trickiä ylläpitää tällä hetkellä rye, jonka kiinnostus laukkamaailmaa kohtaan kävi liian suureksi maaliskuun lopulla vuonna 2009. Lopulta (toisin sanoen 12.04.) rye otti itseään niskasta kiinni ja aloitti sivujen teon heti kun oli päättänyt minkä nimen antaisi tallille, ja tässä sitä ollaan. Laukkamaailma, here we come!